Voimakas orgasmi asian chat

voimakas orgasmi asian  chat

Mutta muistan erään yhden illan jutun, joka virkkoi "elä huuda". Mä olen koittanut purra tyynyä silloin kun tulee "pois tästä maailmasta"-orgasmi, jos siis ollaan sellaisessa paikassa missä ei sovi metelöidä.

Tosin tahtoo hampaidenkin ote herpaantua silloin kun tuntuu taju olevan lähdössä. Heh, jos joku mies sanois mulle sängyssä, että "älä huuda", niin se sais heti perään sanoa "älä lähde".

Olisimpa miehesi, kuullostaa aivan upealta kokemukselta myös miehelle. Nainen huutaa ja tärisee alla, pimppä värähtelee kuin moottoroitu, lisää varmasti miehenkin orgasmin nautintoa. Itsellänikin oli suhde naiseen joka todella "sai"Sanoi kerran uskovansa,että naidessa voi lähteä taju. Sai kyllä aivan uskomattomia voimia lauetessaan,näytti,että silmät kääntyisivät ympäri,pää heiluu aivan holtittomasti,tuntui kuin kaikki kontrolli liikkeistä puuttuisi.

Heti orkun jälkeen haukkoi happea kuin kala kuivalla maalla,eikä todellakaanpystynyt liikkumaan. Hommasta kun pääsee "jyvälle"eihän parempaa seksiä olekkaan. Jokainen nainen haluaa omanlaisen käsittelyn hetkellä,jolloin huippuhetki tulee!! Juotko liikaa maitoa kenties? Tieteellisissä julkaisuissa on selkeästi todettu, että jos ihminen juo maitoa litran pari päivässä se auttaa stimulointumaan ja saattaa jopa luoda rajatilan kaltaisia kokemuksia. Jotkut ovat jopa tajunnan menettämisen lähellä: Sinuna lopettaisin maitotuotteiden käytön kokonaan ja katsomaan parin viikon päästä miten se on alkanut vaikuttaa!

Vastaa alkuperäiseen viestiin Liian raju orgasmi? Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Viesti on mainos tai massapostitus. Viesti ei liity aiheeseen, tai ei ole suomea tai ruotsia. Lisätietoja merkkiä jäljellä. Oliko keskustelusta sinulle hyötyä? Olet alle 18 vuotta. Tämän keskustelupalstan sisältö ei ole lapsille sopivaa.

Voit myös siirtyä Suomi Olet poistumassa sivulta jota olet muokannut. Näin on - pyydä lääkäriltä erektio lääkettä. Itse pääsin masennuslääkkeiden, aiheutamasta erektio vaivastata cirkkaliidillä.

Nyt kuoonnon keinoin, rautanokkosilla. Mitä toi Cirkadiili on? Olen kuullut että neidonheisipuu-uute, eli Ginko, jota saa mm.

No hyvä, jos olet niin kokenut, mut ei tollasel ole oikeaan erehäiriöön mitään vaikutusta. Toivottavasti on apu 7. Mielialalääkkeiden mahdollinen vaikutus on tuolla kirjoittajalla ollut samanlainen kuin alkuperäisen kirjoittajan kuvailema ilmiö. Tällaisia lääkkeitä ovat mm. Dopamiini aivoissani ei "toimi oikein" ja seksuaalinen ärsyke ei löydä tietään perille. Erektiosta tuli entisenlainen ja siemennesteen vuotaminen loppui. Mutta libido pysyi poissa yhdessä sosiaalisten emootioiden kanssa.

Menetin siis kykyni tuntea seksuaalista mielihyvää. Parkinsonin tautiin tarkoitetuilla dopamiiniagonisteilla on saatu aikaan hetkittäinen tilanteen kohentuminen, jolloin libido on palannut muutamaksi tunniksi ja orgasmikyky on ollut lähellä normaalia.

Vointini kuitenkin taantuu samanlaiseksi kerta toisensa jälkeen. Seksuaalisuus kaikkine tunteineen on täysin kuollut. Pitäskös sen olla jotenkin tajunnan "räjäyttävä", eipä ole vielä osunut kohdalle puolin eikä toisin Siinä on eroa, onko orgasmi nautinnollinen, vaiko helpottava.

Kai nämä yleensä kulkevat käsikädessä? Pitäskös sen olla jotenkin tajunnan "räjäyttävä", eipä ole vielä osunut kohdalle puolin eikä toisin.. Vielä sullakin silmissä sumenee kun rupeat saamaan ja mylvit kuin kiimainen sonni: Tuhat ja yksi yötä Kyllä pitää olla liki tajunnan räjäyttävä. Kaikki naiset ovat kiittäneet saatuaan orgasmin paisti ne jotka ovat ensin pyörtyneet ogasmin ollessa niin voimakas.

SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta on omaa kokemusta. Orgasmin saavuttaminen kesti paljon pidenpään, ja lisäksi tapahtui välillä jonkinlaista ali-orgasmia, eli into yhdyntään loppui, vaikka lasti ei lentänyt. Oli, kuin olisi kokenut jonkilaisen huipun, mutta ei kunnon orgasmia eikä siemensyöksyä. Nämä oireet loppuivat SSRi-lääkityksen lopettamisen jälkeen.

No itel ainakin orgasmi on useimmiten ihan huippujuttu, teki sen itse tai saako sen naisen kanssa, mut kuten tuossa joku kirjoitti, niin kyllä känni tavallaan on vielä parempi olotila, kun kestäähän se pitempään kuin orkku. Sain kerrankin jonkinlaisen orgasmin. Aluksi tuntui, että samaa vanhaa rataa menee, mutta jossain vaiheessa alkoi terskaa kuumottamaan ja kihelmöimään, joka työnnöllä tuntui nautintoa.

Joka sitten päättyi miellyttävään tunteeseen, ei tosin mihinkään maailmoja räjäyttävään, mutta edes jossain määrin jäi positiivinen tunne. Viime kerrasta taitaa olla jo vuosia. Olisi mielenkiintoista tosiaan tietää mistä johtuu. Ehkä terskan tuntemuksilla on jotain tekemistä asian kanssa. Normaalisti ei itselläni tunnu tuollaisia hyviä tuntemuksia. Kiitos tähän mennessä kertyneestä keskustelusta. Se millainen orgasmi on riippuu tunnetilasta.

Nuorena pitkää ilman olo siis kun oli rakastunut aivan hupsusti aiheutti kyllä noita tajunnan räjäyttäneitä tiloja. Avion aika kun säännölinen sukupuolielämä alkoi ne olivat hienoja mutta mitään valtavia purkauksia ei sattunut.

Samaa muuten kuvitten olleen partnerillani. Ihania kokemuksia ne silti olivat. Jotkut hakee näihin stimulantteja juttuja jotain kemikaaleja vieraita naisia Puhun miehistä. Voi naisillakin olla samaa. No jokainen taaplaa tyylillään. Siihen muuten vaikuttaa parneri, jos en huomaa tai tunne , että rakastettu ei saa mitään. On aivan sam purkaudunko vai en. Mulle rakastelu on yhteistä leikkiä. Se on hyvin yksinkertaista.

Olen ehkä liikaa siinä mukana sydämmestäni. Ja orgasmi on kokonaisuus. Että kun mies tykkää naisestaan ja haluaa olla hänen kanssaan muutenkin kuin vain seksin takia, silloin tuntuu ja tosissaan. Koko kropassa ja sielussa ja mielessä. Sä Lella olet selvästikin nainen, etkä voi täten tietää miltä nämä asiat miehen kannalta näyttävät ja tuntuvat.

Minä naisena kyllä tuon virran mukana menemisen allekirjoitan. Ei se orgasmi naisellakaan tunnu täydelliseltä, jos kontrolloi jokaista liikettään ja ilmettään. Sillähän sitä nautintoa voi vielä pitkittää, kun vuorotellen antaa toiselle hyvää oloa ja omalla vuorollaan ottaa vain vastaan. Jotain samanaikaista orgasmia molemmille hehkutetaan aivan liikaa ja siitä varmaan itse kullekin tulee paineita, että onnistuuko vai ei. Vuorottelemalla aktista tulee pitkäkestoisempi molemmille osapuolille.

Keskustelussa on selvästi nähtävissä, että keskustelijat määrittelevät eri asioista tulevan hyvänolontunteen eri tavoin ja siitä johtuu tuo, mistä Lell2 huomauttaaa. Liitänpä oman panokseni keskusteluun ja totean, että minustakin nousuhumala on kivempi tunne kuin orgasmi, mutta vielä kivempi tunnu syntyy, kun juo kauniina kiirettömänä kesäaamuna aamukahvia ulkona rakkaan naisen kanssa: Joskus teininä orgasmi vielä tuntui hyvältä, mutta johonkin se hyvänolontunne on kadonnut. Musta sun ongelmana on liian lyhyt esileikki.

Itse olen saanut parhaimmat orgasmist pitkän esileikin jälkeen kun on "lämmennyt" kunnolla. Kävit aika lähellä hyvää orgasmia mutta et varmaan jotenkin alitajuisesti antanut itsellesi lupaa luopua itsekontrollista ja "mennä virran mukana".

Orgasmiko verrattavissa "vain nousuhumalaan"? Ei vain ruumiin himon tai tension laukeaminen , vaan jotain määrättömästi enemmän. Turha tällä palstalle ja tässä ketjussa mun on enempiä kirjoitella. Kyllä mieskin voi ja saa. Hello boy, sinäkin täällä, itse pistin pari viestiä tähän ketjuun ;. Nousuhumala voittaa melkein joka panon, mut joskus suikkari hakkaa huonon kännin. Orgasmi riippuu tietysti tavasta jolla sen on saanut Edelliset suhteet olivat hetken hairahduksia ja orgasmeja sai ehkä jokatoinen kerta kun seksiä harrasti ja silti orgasmeihin pääsi tympääntymään eikä seksi enää maittanut, mutta nykyisen miehen kanssa on tunteet todella pelissä ja orgasmit ovat tajunnan vieviä Samasta syystä oon kuullut että yhden yön suhteet on vaan ajan haaskausta, tuovat vaan sen pienen jännitteen ja aamulla vituttaa huono seksi: Olen yli kymppinen, mutta harrastan seksiä noin 3-päivän välein säännöllisesti.

Orgasmi ei yleensä enään tunnu yhtä hyvältä kuin nuorempana. No silloi sai orgasminkin nopeammin, mutta nykyisin sitä saa naida pitkähköön ennen orkkua. Miten lie aloittajalla, tai teillä muilla, mut itselläni orgasmin voimakkuus riippuu aika paljon siitä, miten se on tuotettu. Toki myös se, miten kauan edellisestä laukeamisesta on, vaikuttaa asiaan, mut ennen kaikkea tuo mainitsemani. Yleisesti ottaen saan suuseksissä voimakkaamman orgasmin kuin yhdynnässä tai masturboidessa, joiden tuoma orgasmi on suunnilleen yhtä vahva.

Tämäkin tosin vaihtelee, mut pääsääntöisesti on näin. Erektio ja fyysinen orgasmi voi toimia ennallaan, mutta mielen nautinto ja kiihko latteaa. Liika pornon katsominen voi turruttaa ja vähentää mielen kiihottumista näköaistin avulla, haitta toki väliaikainen, ja katoaa sitä mukaa kun vähentää pornoakin. Liika masturbointi, myös turruttaa hetkellisesti, jokaisen pitäisi kyllä ymmärtää, että ero orgasmissa on aika suuri, jos on ollut viikon ilman naista tai kättä, kun että jos on kuukauden ajan jokapäivä masturboinut tai harrastanut seksiä.

Asiaan on kaksi syytä, ensinnäkin tapahtuma normalisoituu aivoissa sen useasti toistuessa, toisekseen tuntoaisti on se sitten missä tahanta pienenee sitä mukaan kun sitä ärsytetään, mutta ei hätää: D kokeileppa kuukauden taukoa kaikesta edellämainitusta, niin kyllä tuntoaisti ja mielen herkkyys kokea seksuaalista nautintoa siittä normalisoituu ihan ennalleen.

Masennus, stressi tai liika aktiivisuus ja hälinä aivoissa joka johtaa loppuunpalamiseen, jos liika touhuaa kaiken näköstä ja on kiireinen, niin aivot voi aika äkkiä sumentua tunteiden ja aistien osalta. Veriarvot kannattaa mittauttaa, testosteroni taso yms.. No en oo kyl huomannut eroa viel tollasten aikojen välill. Niin no ihmisillä on erillaiset tarpeet, mut saman voi muotoilla jollekki toiselle, et ero sillä et jos on harrastanu 5 kertaa päivässä seksiä ja kokeilee vähentää yhteen kertaan seksiä päivässä, sit joku toinen voi kokeille vaihtaa kerran päivässä kerran viikkoon periaate kuitenkin ihan sama.

Tottakai sillä on eroa, ihan sama et onko kahvin maistuvuudella eroa juotko sitä 15 kuppia päivässä vai 4kuppia. Mulla on ollut sama asia siitä astin kun muistan saaneeni ensimmäisen orgasmi, se vain oli tunne alapäässä eikä mitään muuta.

Itse olen huomannut että nestetasapaino vaikuttaa, jos ei ole juonut tarpeeksi vaikka vettä niin tuntuu huonommalta. Joskus tulee myöskin eräänlainen morkkis, ikäänkuin huono olo. Orgasmi on sitä voimakkaampi mitä kiihottuneempi ihminen on orgasmin saavuttaessaan.

Kyllä kunnon orgasmi räjäyttää tajunnan tuntuu päässä asti todellakin ja kyllä orgasmeilla on eroa. Edellä onkin mainittu monia hyviä seikkoja erityisesti nimimerkki "Todennäköiset syyt.

Mitenkäs se seksin toinen osapuoli? Onko miehen tehtävä todellakin "tyydyttää itsensä naisen avulla"?? Sellaisen kuvan tästä keskustelusta nimittäin saa. Eiköhän naisen viettelys ole kiusauksista suurin. Juuri kiusaus, kiusauksen vastustaminen ja kiusaukseen sortuminen on tie kliimaksiin. Tämä taitaa olla suurimpia syitä pettämiselle mikä on mielestäni hyvin surullista.

Itse kiihotun miehen "kiusaamisesta". Mikä sen ihanampaa kuin imeä ja leikkiä, hieroa ja kutitella kielellään kiusaten. Hellittää hetkeksi otettaan imeäkseen taas lujempaa ja imeä kunnes miehen laukeaminen alkaa olla tulollaan; lopettaa imeminen ja hellittää otteensa kalusta joka kaipaa lisää kosketusta, ilkeästi kiusaten siirtyä koskettelemaan, suutelemaan ja hellästi näykkimään miehen alavatsaa ja reisiä kunnes kalu hieman laantuu Ohimennen imaista jälleen ja jatkaa tätä kiusantekoa kunnes miehen himo on siinä pisteessä että vaatii päästä purkautumaan vaikka väkisin Joskus olen saanut tosi voimakkaan orgasmin, vaikka en ole ollut juurikaan kiihottunut.

Juu ei todellakaan pidä paikkaansa. Sillon kun on tosi kiihottunu, laukeaa aika nopeasti, eikä oo kovin voimakas orkku. No voe pyhä yksinkertasuus, kun teillä on vaekeeta! Entäs meillä joilla ei oo partneria eikä panoja?. Työkii säästysitte noilta ongelmiltanne, kun ruppeette selibaattiin. Entä voisitko yrittää tätä:

: Voimakas orgasmi asian chat

PRIVATE ANTAA PERSETTÄ 885
Tuhmat tarinat hauskat videot 896
Voimakas orgasmi asian chat Aikuisten treffit sex mature massage
Thai escort escort elle Teija porno omakuva alastonkuva
Voi voi itelläni on sama. Siihen muuten vaikuttaa parneri, jos en huomaa tai tunneettä rakastettu ei saa mitään. Itselläni näin miehenä on niin, että mitä rajumpi orgasmi, sitä laajemmalla kehossa mielihyvä tuntuu. Deitti suomi eläinseksiä merkkiä jäljellä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia.

Käytätkö tai oletko käyttänyt aiemmin SSRI -lääkeitä, eli serotoniinin takaisinoton estäjiä. Cipralex, Seronil, Cipramil, Escitolapram Näillä dokumentoitu kyseisen kaltaisia vaikutuksia seksuaalisuuteen.

Tuo kysymys minullekin tuli ensimmäisenä mieleeni. Ne voivat tehdä myös orgasmeista epänormaalin latteita. Moni muukin asia voi kyllä heikentää niistä saatavaa mielihyvää, mm. Kännissä varsinkaan on turha odottaa täysipainoisia orgasmeja. Päihteistä tulikin mieleeni, että myös rauhoittavat lääkkeet voivat vähentää seksinautintoja.

Samoin aivoihin vaikuttavat kipulääkkeet yleensä opioideja ja neuroleptit, ja mahdollisesti jotkut muutkin lääkkeet. Näin on - pyydä lääkäriltä erektio lääkettä. Itse pääsin masennuslääkkeiden, aiheutamasta erektio vaivastata cirkkaliidillä. Nyt kuoonnon keinoin, rautanokkosilla. Mitä toi Cirkadiili on? Olen kuullut että neidonheisipuu-uute, eli Ginko, jota saa mm.

No hyvä, jos olet niin kokenut, mut ei tollasel ole oikeaan erehäiriöön mitään vaikutusta. Toivottavasti on apu 7. Mielialalääkkeiden mahdollinen vaikutus on tuolla kirjoittajalla ollut samanlainen kuin alkuperäisen kirjoittajan kuvailema ilmiö.

Tällaisia lääkkeitä ovat mm. Dopamiini aivoissani ei "toimi oikein" ja seksuaalinen ärsyke ei löydä tietään perille.

Erektiosta tuli entisenlainen ja siemennesteen vuotaminen loppui. Mutta libido pysyi poissa yhdessä sosiaalisten emootioiden kanssa. Menetin siis kykyni tuntea seksuaalista mielihyvää. Parkinsonin tautiin tarkoitetuilla dopamiiniagonisteilla on saatu aikaan hetkittäinen tilanteen kohentuminen, jolloin libido on palannut muutamaksi tunniksi ja orgasmikyky on ollut lähellä normaalia. Vointini kuitenkin taantuu samanlaiseksi kerta toisensa jälkeen.

Seksuaalisuus kaikkine tunteineen on täysin kuollut. Pitäskös sen olla jotenkin tajunnan "räjäyttävä", eipä ole vielä osunut kohdalle puolin eikä toisin Siinä on eroa, onko orgasmi nautinnollinen, vaiko helpottava. Kai nämä yleensä kulkevat käsikädessä? Pitäskös sen olla jotenkin tajunnan "räjäyttävä", eipä ole vielä osunut kohdalle puolin eikä toisin.. Vielä sullakin silmissä sumenee kun rupeat saamaan ja mylvit kuin kiimainen sonni: Tuhat ja yksi yötä Kyllä pitää olla liki tajunnan räjäyttävä.

Kaikki naiset ovat kiittäneet saatuaan orgasmin paisti ne jotka ovat ensin pyörtyneet ogasmin ollessa niin voimakas. SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta on omaa kokemusta. Orgasmin saavuttaminen kesti paljon pidenpään, ja lisäksi tapahtui välillä jonkinlaista ali-orgasmia, eli into yhdyntään loppui, vaikka lasti ei lentänyt.

Oli, kuin olisi kokenut jonkilaisen huipun, mutta ei kunnon orgasmia eikä siemensyöksyä. Nämä oireet loppuivat SSRi-lääkityksen lopettamisen jälkeen.

No itel ainakin orgasmi on useimmiten ihan huippujuttu, teki sen itse tai saako sen naisen kanssa, mut kuten tuossa joku kirjoitti, niin kyllä känni tavallaan on vielä parempi olotila, kun kestäähän se pitempään kuin orkku. Sain kerrankin jonkinlaisen orgasmin. Aluksi tuntui, että samaa vanhaa rataa menee, mutta jossain vaiheessa alkoi terskaa kuumottamaan ja kihelmöimään, joka työnnöllä tuntui nautintoa.

Joka sitten päättyi miellyttävään tunteeseen, ei tosin mihinkään maailmoja räjäyttävään, mutta edes jossain määrin jäi positiivinen tunne. Viime kerrasta taitaa olla jo vuosia. Olisi mielenkiintoista tosiaan tietää mistä johtuu. Ehkä terskan tuntemuksilla on jotain tekemistä asian kanssa. Normaalisti ei itselläni tunnu tuollaisia hyviä tuntemuksia. Kiitos tähän mennessä kertyneestä keskustelusta. Se millainen orgasmi on riippuu tunnetilasta. Nuorena pitkää ilman olo siis kun oli rakastunut aivan hupsusti aiheutti kyllä noita tajunnan räjäyttäneitä tiloja.

Avion aika kun säännölinen sukupuolielämä alkoi ne olivat hienoja mutta mitään valtavia purkauksia ei sattunut. Samaa muuten kuvitten olleen partnerillani. Ihania kokemuksia ne silti olivat. Jotkut hakee näihin stimulantteja juttuja jotain kemikaaleja vieraita naisia Puhun miehistä. Voi naisillakin olla samaa.

No jokainen taaplaa tyylillään. Siihen muuten vaikuttaa parneri, jos en huomaa tai tunne , että rakastettu ei saa mitään. On aivan sam purkaudunko vai en. Mulle rakastelu on yhteistä leikkiä. Se on hyvin yksinkertaista. Olen ehkä liikaa siinä mukana sydämmestäni. Ja orgasmi on kokonaisuus. Että kun mies tykkää naisestaan ja haluaa olla hänen kanssaan muutenkin kuin vain seksin takia, silloin tuntuu ja tosissaan.

Koko kropassa ja sielussa ja mielessä. Sä Lella olet selvästikin nainen, etkä voi täten tietää miltä nämä asiat miehen kannalta näyttävät ja tuntuvat. Minä naisena kyllä tuon virran mukana menemisen allekirjoitan. Ei se orgasmi naisellakaan tunnu täydelliseltä, jos kontrolloi jokaista liikettään ja ilmettään. Sillähän sitä nautintoa voi vielä pitkittää, kun vuorotellen antaa toiselle hyvää oloa ja omalla vuorollaan ottaa vain vastaan. Jotain samanaikaista orgasmia molemmille hehkutetaan aivan liikaa ja siitä varmaan itse kullekin tulee paineita, että onnistuuko vai ei.

Vuorottelemalla aktista tulee pitkäkestoisempi molemmille osapuolille. Keskustelussa on selvästi nähtävissä, että keskustelijat määrittelevät eri asioista tulevan hyvänolontunteen eri tavoin ja siitä johtuu tuo, mistä Lell2 huomauttaaa. Liitänpä oman panokseni keskusteluun ja totean, että minustakin nousuhumala on kivempi tunne kuin orgasmi, mutta vielä kivempi tunnu syntyy, kun juo kauniina kiirettömänä kesäaamuna aamukahvia ulkona rakkaan naisen kanssa: Joskus teininä orgasmi vielä tuntui hyvältä, mutta johonkin se hyvänolontunne on kadonnut.

Musta sun ongelmana on liian lyhyt esileikki. Itse olen saanut parhaimmat orgasmist pitkän esileikin jälkeen kun on "lämmennyt" kunnolla. Kävit aika lähellä hyvää orgasmia mutta et varmaan jotenkin alitajuisesti antanut itsellesi lupaa luopua itsekontrollista ja "mennä virran mukana". Orgasmiko verrattavissa "vain nousuhumalaan"? Ei vain ruumiin himon tai tension laukeaminen , vaan jotain määrättömästi enemmän. Turha tällä palstalle ja tässä ketjussa mun on enempiä kirjoitella.

Kyllä mieskin voi ja saa. Hello boy, sinäkin täällä, itse pistin pari viestiä tähän ketjuun ;. Nousuhumala voittaa melkein joka panon, mut joskus suikkari hakkaa huonon kännin. Orgasmi riippuu tietysti tavasta jolla sen on saanut Edelliset suhteet olivat hetken hairahduksia ja orgasmeja sai ehkä jokatoinen kerta kun seksiä harrasti ja silti orgasmeihin pääsi tympääntymään eikä seksi enää maittanut, mutta nykyisen miehen kanssa on tunteet todella pelissä ja orgasmit ovat tajunnan vieviä Samasta syystä oon kuullut että yhden yön suhteet on vaan ajan haaskausta, tuovat vaan sen pienen jännitteen ja aamulla vituttaa huono seksi: Olen yli kymppinen, mutta harrastan seksiä noin 3-päivän välein säännöllisesti.

Orgasmi ei yleensä enään tunnu yhtä hyvältä kuin nuorempana. No silloi sai orgasminkin nopeammin, mutta nykyisin sitä saa naida pitkähköön ennen orkkua. Miten lie aloittajalla, tai teillä muilla, mut itselläni orgasmin voimakkuus riippuu aika paljon siitä, miten se on tuotettu. Toki myös se, miten kauan edellisestä laukeamisesta on, vaikuttaa asiaan, mut ennen kaikkea tuo mainitsemani. Yleisesti ottaen saan suuseksissä voimakkaamman orgasmin kuin yhdynnässä tai masturboidessa, joiden tuoma orgasmi on suunnilleen yhtä vahva.

Tämäkin tosin vaihtelee, mut pääsääntöisesti on näin. Erektio ja fyysinen orgasmi voi toimia ennallaan, mutta mielen nautinto ja kiihko latteaa. Liika pornon katsominen voi turruttaa ja vähentää mielen kiihottumista näköaistin avulla, haitta toki väliaikainen, ja katoaa sitä mukaa kun vähentää pornoakin. Liika masturbointi, myös turruttaa hetkellisesti, jokaisen pitäisi kyllä ymmärtää, että ero orgasmissa on aika suuri, jos on ollut viikon ilman naista tai kättä, kun että jos on kuukauden ajan jokapäivä masturboinut tai harrastanut seksiä.

Asiaan on kaksi syytä, ensinnäkin tapahtuma normalisoituu aivoissa sen useasti toistuessa, toisekseen tuntoaisti on se sitten missä tahanta pienenee sitä mukaan kun sitä ärsytetään, mutta ei hätää: D kokeileppa kuukauden taukoa kaikesta edellämainitusta, niin kyllä tuntoaisti ja mielen herkkyys kokea seksuaalista nautintoa siittä normalisoituu ihan ennalleen.

Masennus, stressi tai liika aktiivisuus ja hälinä aivoissa joka johtaa loppuunpalamiseen, jos liika touhuaa kaiken näköstä ja on kiireinen, niin aivot voi aika äkkiä sumentua tunteiden ja aistien osalta. Veriarvot kannattaa mittauttaa, testosteroni taso yms.. No en oo kyl huomannut eroa viel tollasten aikojen välill. Niin no ihmisillä on erillaiset tarpeet, mut saman voi muotoilla jollekki toiselle, et ero sillä et jos on harrastanu 5 kertaa päivässä seksiä ja kokeilee vähentää yhteen kertaan seksiä päivässä, sit joku toinen voi kokeille vaihtaa kerran päivässä kerran viikkoon periaate kuitenkin ihan sama.

Tottakai sillä on eroa, ihan sama et onko kahvin maistuvuudella eroa juotko sitä 15 kuppia päivässä vai 4kuppia. Mulla on ollut sama asia siitä astin kun muistan saaneeni ensimmäisen orgasmi, se vain oli tunne alapäässä eikä mitään muuta. Itse olen huomannut että nestetasapaino vaikuttaa, jos ei ole juonut tarpeeksi vaikka vettä niin tuntuu huonommalta. Joskus tulee myöskin eräänlainen morkkis, ikäänkuin huono olo. Orgasmi on sitä voimakkaampi mitä kiihottuneempi ihminen on orgasmin saavuttaessaan.

Kyllä kunnon orgasmi räjäyttää tajunnan tuntuu päässä asti todellakin ja kyllä orgasmeilla on eroa. Edellä onkin mainittu monia hyviä seikkoja erityisesti nimimerkki "Todennäköiset syyt. Mitenkäs se seksin toinen osapuoli? Onko miehen tehtävä todellakin "tyydyttää itsensä naisen avulla"??

Sellaisen kuvan tästä keskustelusta nimittäin saa. Eiköhän naisen viettelys ole kiusauksista suurin. Juuri kiusaus, kiusauksen vastustaminen ja kiusaukseen sortuminen on tie kliimaksiin. Tämä taitaa olla suurimpia syitä pettämiselle mikä on mielestäni hyvin surullista. Itse kiihotun miehen "kiusaamisesta".

Mikä sen ihanampaa kuin imeä ja leikkiä, hieroa ja kutitella kielellään kiusaten. Tunne on kuin naisella olisi pilli miehen sisuksiin asti ja pystyy imemään "tyhjäksi" miehen varannot, jatkuva "sarja" orgasmi jota voi venyttää jopa minuutin mittaiseksi. Ja mies ei todellakaan voi olla hiljaa tai aivan paikallaan näissä jälkijäristyksissä.

Tunnistat tämän tilan myös siitä, että spermaa tulee suuhun joka imulla lisää. Varaudu myös siihen että mies haluaa antaa vastaavan ilotulituksen sinulle ja se onnistuu helposti muutama sormi pillussa, klitorista nuollen.

Naisen tullessa keskittyy sormilla G pistettä stimuloimaan, ennen orgasmin tuloa se on turhaa, mutta ilo on saada naisensa unohtamaan ympäröivä maailma täysin. En tiedä saako tänne linkkejä laittaa, mutta kun löytyi juuri yllä kuvaamaani jälkiherkutteluun liittyvä erittäin havainnollinen pätkä, melkein voisi sanoa että suihinoton opetukseen kävisi. Noin se pitää hoitaa ja arvoisat naiset, miehenne syö kädestänne vaikka pieniä kiviä saadakseen uusinnan: Jumalatkin on hiljaa, kun mieheni laukeaa.

No parasta olisi varmaan se että nainen nuolisi hellästi kyrvän päätä ja samalla hyväilisi kiveksiä. Ja tietenkin pitäisi koko ajan katsekontaktin! Toinen hyvä olisi handjob nahkahansikkaat kädessä.

Se toimisi tälle fetisistille! Ei mua anaalihommat kiinnosta, aika oksettavia Tämä nuori nainen haluaa oppia! Orgasmin voimakkuus kasvaa samaa tahtia kuin aikaa käytetään herutukseen. Eli pidetään kaveri hyvin lähellä orgasmia pitkän aikaa ja loppuun ankara loppukiri, niin jo lähti hyvästi. Kovimmat orkut on otettu n. Mulle ainakin toimii siinä seksin lomassa äärettömänä kiihokkeena pienet tuhmat puheet. Ei välttämättä tarvii olla mitään hirveen hienoa ja suunniteltua, vaan yksinkertaisetkin asiat toimivat.

Ei toki toimi kaikilla miehillä. D mä haluun tietää lisää ja päästä sisälle näihin miesten salaisuuksiin. Kyllä käsihoito öljyn kanssa on parasta. Voihan alkuun olla suuhoitoakin mutta tärkeintä että edetään rauhallisesti. Ja voi puhua tuhmia ja kysyä että mitäs se veitikka tänään tahtoisi ym. Ja sormilla sivellen juuresta tappiin eestaas hiljalleen tuntuu hyvälle. Välillä voi käyttää vaikka rintojen välissä.

Yäk ku noin rumia mitä tää veitikkä tahtois Sauva perseessä samalla kun laukee, tuplaa orgun voiman. Toinen keino, mikä ei kyllä sovi kaikille, on voimakas kipua aiheuttava puristus tai lyönti munille juuri sillon kun mälli lähtee liikkeelle Pitää testata tota lyöntiä munskuille: Vedin kunnolla kasseille nyrkillä just kun ukko oli saamassa ja kyllä näytti lähtevän oikein kunnolla huudosta päätellen. Ukko kysyi jälkeenpäin et miks vitussa noin tein, mutta myönsi saaneensa samalla elämänsä kovimman orkun: Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi.

Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Viesti on mainos tai massapostitus.

voimakas orgasmi asian  chat

0 thoughts on “Voimakas orgasmi asian chat”

    -->

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *