Vaimoa naidaan mustan naisen pillu

vaimoa naidaan mustan naisen pillu

Meillä harrastettu kolmen ja viiden kimppaa. Useimmiten oma mies ei mukana aktissa, vaan tykkää katsoa tai olla erihuoneessa. Ihanaa saada vierasta ja kiimaista miestä tai miehiä, itse tykkään hurjasti ja mies nauttii kun olen hyvin tyydytetty. Parisuhde roihuaa ja rakastan miestäni sekä saan nauttia täysillä vieraista miehistä ja erilaisista kaluista. Mikä ihaninta jokainen mies tuntuu ihanalta ja ottaa sekä antaa erilailla. Suosittelen kaikille naisille jos asiaa mietitte.

Miehet voitte jättää viestejä, asumme eteläsuomessa ja etsimme myös uusia komistuksia. Itse olen cm paino 65 ja olen blondi. Nainen 50 , Aion saada miehen tai kaksi mukaan kotiini. Saa mieheni katsella kun naivat minua.

Toki lopuksi osallistuu aina itsekin, nuolee nussittua pilluani ja toivottavasti myös nussii sekä antaa nyrkkipanon. Eroni jälkeen tapasi, no olkoon tässä vaikka Pirkko, naisen jonka kanssa ajauduimme melko vauhdilla yhdessä asumaan. Erään ravintolaillan jälkeen Pirkko soitti ja kertoi että hänelle tuttu mies kaukaisilta ajoilta sattui tulemaan samaan ravintolaan ja pyysi että saisiko tulla yöksi meille. Lupasin, niinpä he tulivatkin.

Istumme olohuoneessa siideriä maistellen. Sitten väsymys voitti ja Pirkko teki vieraalle olohuoneen lattialle petin ja menimme nukkumaan. Havahduin siihen kun mies kyseli että joko me nukumme ja valitti ettei saa unta. Minä yritin olla liikkumatta niin kuin nukkuisin mutta Pirkko sanoi että hän voisi tulla vielä juttelemaan.

Varmaan torkahdin ja tunnustelin joko Pirkko on vieressä. Ei ollut, kuuntelin, olkkarista kuului voihkintaa ja suoraan sanottuna lätinää. Eka ajatus tuli että voi per.. Äänet hiljeni olkkarissa samoin kuin minäkin ruiskutin lastin lattialle. Jonkin ajan päästä kerroin Pirkolle kuulleeni heidän puuhastelut ja sanoin kuinka se tuo himon tunteen kun Pirkkoa nai vieras mies.

Nyt olemme uusineet noin erran kuukaudessa, minä jään odottamaan kotiin kun Pirkko saapuu tämän miehen kanssa mutta joskus myös eri mihen ja joskus yhdessä. Ollan mieheni kanssa hommattu mustia miehiä kun mieheni saa nistä kaueat kiksi. Parhaimillan ollu 4kpl miestä. Tosi isooja munill varustetuja. Tony istahtaa aivan kiinni vaimooni ja kehuu vaimoni ulkomuotoa sanoen että pitää juuri tuollaisesta kypsästä jolla on muodot juuri oikeassa paikoissa , vaimoni onkin tosi näyttävä ja 77 kiloa isoilla mutta tosi kiinteillä rinnoilla varustettu ja mustat pitkät paksut hiukset ja kun ei ole 42 ikävuotensa aikana lapsiakaan tehnyt niin on upeassa kuosissa.

Vaimo onkin selvästi otettu ja Tony lisää höyryä kysymällä ettei noin komeat pystyt rinnat voi olla aidot , ja vaimo tietty alkaa puolustelemaan että varmasti on, ei voi olla Tony höystää englanniksi ja sanoo että hän haluaa nyt kyllä koittaa ja laskee kätensä vaimon rinnoille puristaen kevyesti vaimon hieman väistäessä mutta Tonyn kädet seuraavat ja alkavat puristelemaan hieman taakse nojaavan vaimon rintoja samalla huokaillen ettei tämmösiä voi olla ja että hän haluaa todellakin nähdä ne ja samalla kun toinen käsi hieroo toista rintaa toinen vaivihkaa jo avaa jo paidan nappeja ja hetkessä toinen rinnoista onkin pullautettu ulos liiveistä ja Tonyn huulet ottavan nännin väliinsä.

Kieli alkaa kiertää nännipihaa samalla kun paita on jo alas asti napitettu auki ja rintsikat valautettu rintojen alapuolelle vaimon nojatessa jo sohvan selkänojaan silmät suljettuna huulet raollaan Tony kehuessa kuinka upeat rinnat vaimollani on ja niin kiinteätkin samalla siirtyen suutelemaan huulia käsien vaeltaessa vaimoni vartalolla aukoen hameen vetoketjua joka onkin mallia helppo ja nopea sillä se aukaisee koko hameen yhden sivun alle kahdessa sekunnissa.

Siinä vaimoni makaa vain pienet valkoiset pöksyt jalassa kun lapiomainen suuri käsi sukkeltaa vaimon haaruihin liukuen hieman ylös pujahtaen housujen vyötärönauhan sisään siitä uudelleen haaruihin ilman minkäänlaista vastustelua. Kameran suuntaus oli tarkkaan mietitty kahden muun kameran lisäksi ne tallentavat koko ajan kolmesta suunnasta ja kuvat ja äänet kertoivat kuinka suuret mustat sormet hierovat vaimoni klitorista osan sormista sukeltaessa selkeästi litisevään pilluun vaimon suusta kuuluvan ininän säestyksellä kun hänen salainen haavensa alkoi toteutua äkistään ilman suurempaa ennakko varoitusta.

Vaimoni vaatteet olivat nyt jo kokonaan kadonneet ja Tonyn housut olivat juuri painumassa kohti nilkkoja samalla kun pää teki rytmikästä liikettä vaimoni Marin jalkovälissä jonka kädet haroivat Tonyn päätä välillä työtäen ,välillä vetäen silmien ollessa kiinni.

Tonyn kädet puristelivat samalla vaimoni ihania munkkeja kielen osuessa niin että Marin selkä ponnahtaa kaarelle sähköiskun kaltaisen mini orgasmin ravistaessa toistuvasti aina hetkittän mutta selkeästi tiheämmin ja pidempään kerta kerralta.

Olin Tonylle sanonut että käyttää kumia tosin en muistanut sanoa ettei meillä ole muuta ehkäisyä kun pillerit ei vaimolleni sovi mutta olin nähnyt kuinka hän kondomipaketin sängylle kerran jo laittoikin mutta Marin sätkiessä ne olivat pudonneet sängystä jonnekin ja Tonyn käsi niitä selkeästi hetken haki vaan ei löytänyt.

Tony teki selkeästi päätöksen että kun kerran noin kiimaista huoraa on tarjolla ei aleta kumeja hakeen tai etsimään ,samalla huomaan sivukameran kuvassa kuinka Tonylla on aivan hervoton seisokki ja en ollut usko silmiäni millainen jättiaisa hänellä olikaan , hetken jo kaduin koko juttua ,jos tämä on tälläinen millainen on se toinen?

Tony puristelee ja hieroo vaimoani joka puolelta siirtyen niin että pääsee antamaan kieli hoitoa nänneille ja ottamaan lopuksi nännin suuhunsa samalla kun toinen käsi puristelee rintoja toinen käsi ottaa kyrvän varresta runkaten esinahkaa muutamilla pitkillä kiihtyvillä vedoilla samalla kun siirtyy huokailevan vaimoni päälle ja jalkoväliin.

Tony hieroo omenan kokoisella terskalla Marin häppäreitä ja klitorista hitain vedoin ja kuvasta näen kuinka terska alkaa kiiltää vuotavista pillun nesteistä. Tony ottaa parempaa asentoa nousten hieman ylemmäksi kumartuen suutelemaan vaimoani samalla kun lanteet tekevät ensinmäisen hitaan työntöliikkeen ja heti perään toisen , näen vaimoni jäykistyvän ikään kuin koittavan paeta mutta Tony vetää polvia hieman ylös painaen Marin kiljuessassa kyrvän juurta myöten sisään samalla kun Marin jalat sätkivät vimmatusti suu haukkoo kuin kala kuivalla maalla.

Tony odottaa hetken pillun totutellessa isoon mustaan ja aloittaa hyvin rauhallisen edestakaisen liikkeen Marin maatessa silmät ympyriäisinä mustan miehen alkaessa pumpaamaan hitaasti mustalla hervottomalla aisalla edestakaisin paljaan kyrvän venyttäessä pillun aivan äärimmilleen, mutta sitä että kyrvällä ei ollut kondomia vaimoni ei varmaan edes tajunnut kun oli kondomi paketin jo sängyllä nähnyt.

Huolimatta puuttuvasta ehkäisystä tai sen vuoksi vaimoni vartalo alkaa tehdä myötäily liikettä jalkojen kiertyessä mustan lantion ympärille samalla kun siveä vaimoni käskee mustaa kolossia fuck me, fuck me ,fuck me. En ole enää varma mikä on orgasmi mikä muuta nautintoa mutta näyttää vaimolle kaikki kelpaavan. Noin reilun vartin kovan panon jälkeen näen kuinka Tonyn pallit kiristyvät ja tahti sekoaa hänen painaessa aivan pohjaan Marin nikotellessa jo neljännen orgasmin alkua kun kyrpä suoltaa kuuman tahmean lastin suojaamattomaan pilluun kovan murahduksen ja vaimon jälleen värähdellessä orgasmin kourissa kiljahdusten puuskutusten saattelemana.

Tony huilaa hetken ja nousee vaimon päältä joka on selvästi pölmästynyt että mites näin. Tony ja vaimoni käyvät keskustelua jossa päättävät että Tony ottaa avaimen käy tarkastamassa että nukun vielä ja vaimoni käy siinä välissä suihkussa. Tony vetäisee aamutakin päälleen ja pujahtaa ulos kassi kädessään ja tulee huoneeseemme. Keskustelemme hetken ja lähetän sovitun toisen tekstarin, Tony pujahtaa takaisin omaan sviittiin asettuen selälleen sänkyyn ja odottaa kyrpä tanakasti seisten kun vaimoni tulee pyyhe hiuksissa suihkusta , todeten että taisi siis nukkua.

Tony vinkkaa ja Mari lähestyy häntä lopuksi sängyllä kontaten ja mitä hittoa hän ottaa kyrvän suuhunsa ja alkaa nuolemaan vartta kuin tikkaria kuin olisi aina noin tehnyt. Hetken päästä näen kuinka Mari ratsastaa kohti auringon nousua mustalla hervottomalla kyrvällä kiljuen niin että tuntuu ääni tulevan seinien läpi , hervottoman orgasmin retkauttaessa hänet hetken päästä vatsalleen Tonyn viereen valkoisen noron valuessa pillusta jälleen.

Mari jää siihen ja näen kuinka Tony poistuu kohti eteistä, palaten melkein heti toisen aivan yön mustan alastoman neekerin kanssa jolla on aivan tajuton hevosen kyrpä. Mittaa on ainakin reilusti yli 20 cm ja jos mahdollista niin 7 - 8 cm halkaisijaa sillä Tonyllä oli luokaa ainakin sentin halkaisijassa pienempi.

Hän on siis Tonyn kaveri Ami. Ami tietää että kuvataan ja ottaakin yöpöydältä 0,5l siideritölkin ja vie sen malliksi puolttaisessa seisokissa olevan kyrpänsä rinnalle ja mitä hittoa tölkki on selkeästi lyhyempi ja hieman jopa ohuempi. Ami laittaa tölkin pois vetäen vatsallaan olevan väsyneen Marin kontalleen eteensä ja hieroo pillun mehuja ja vakoa halkoonsa työntäen samalla kyrpää hitaasti pienin edestakaisin liikkein ilman kumia pillun sisään Tonyn hiipiessä viereen ja valuttaen jotain öljyä Amin kyrvän varrelle aika reippaasti samalla kun se hitaasti työntyy sisään sentti sentiltä.

Marin työntäessä selkeästi vastaan ikään kuin että työntääkseen syvemmällä huokaillen niin ettei koskaan meidän naidessa ole sellaista kuultu. Ami on jo muutamaa sentti vaille kun huomaan että taisi vaimoni saada pohja kosketuksen kun pomppaa hieman eteenpäin , Ami ottaa lanteista tukevan otteen ja aloittaa pitkän hitaan jyystön ja kolmos kamera joka kuvaa kohti vaimoni kasvoja näyttää kuvaa josta voi päätellä että ollaan siinä pisteessä että on aivan sama mitä tapahtuu niin panoa tuskin keskeytettäisiin niin nautinnollinen on ilme ja silmät kiinni huulet raollaan ja kieli välillä lipaisee huulia ja vaimoni puristelee omia rintojaan toisen käden hieroessa klitoristaan.

Vauhti kiihtyy kun Marin pillu mukautuu musta phyttonin hervottomaan tikkaamiseen jota on nyt kestänyt jo parikymmentä minuuttia ja jatkuu edelleen. Mari on kolme kertaa retkahtanut mahalleen mutta Ami on pitänyt hetken kiinni ja jatkanut hetken aivan kuin hidastetussa liikettä ja kiihkyttänyt sitten taas pari kertaa sekunnissa tahtiin Marin ulvoessa ja viskoessa päätään ja hokiessaan apua , apua ,apua , taas tulee Ami ja Tony vaihtavat lennossa Amin poistuessa vessaan ja Tiny kääntää Marin jälleen selälleen ja alkaa painamaan nostaen vaimoni jalat olkapäilleen päästäkseen aivan pohjaan Mari pään viskoessa puolelta toiselle ja suusta kuuluu että ei ei ei ei voi olla lantio tärisee horkassa.

Tony nousee pois vaimon jäädessä makaamaan haarut levällään Amin tulessa vessasta pyyhe kädessä , pyyhkäisee pillusta valuvan sperman ja asettuu jalkoväliin.. Mari makaa silmät kiinni ja sanoo että ei kai taas kun Ami työntyy pilluun ja alkaa painaa edestakaisin ja nyt näyttää että kyrpä uppoaa jo koko mitalta ja turpoaa aina vaan paksummaksi vauhdin kiihtyessä ja Amin leipoessa mustan pitkän tukan osittain peittämiä rintoja , Tony siirtyy vaimon viereen ottaen hiuksista kiinni ja painaa kyrvän huulien väliin jonne se ihme kyllä sujahtaakin tosin huomaten että vaimo hetkeksi jäykistyy mutta taitaa halut viedä voiton vaikka ymmärsikin että kimpussa onkin nyt kaksi miestä, Miehet kääntävät Marin Amin päälle kyrvän pysyessä koko ajan pillussa jatkaen liikettä vaimon selkeästi nauttiessa kyrvän liikkuessa hitaasti pitkää hidasta liikettä äskeisen rynkytyksen jälkeen.

Toni kiertää vaimoni taakse samalla rasvaten meisseliään ja työntää sormen Marin anukseen tämän säpsähtäessä ja todeten ettei sinne mutta Ami pitää vaimostani tukevasti kiinni ja Tony työntää pulloa anuksen suulle puristaen voitelua sisään painaen heti perään kyrvän reiälle alkaen työntää Marin sätkiessä vaan ei mahtaessa mitään kun kyrpä solahtaa sulkijan ohi ja painuu hitaasti pohjaan. Ami aloittaa hitaan nainnin pilluun ja hetken päästä Tonykin pääsee rytmiin vaimoni kiljuessa kahdessa vartaassa , samalla kun kaikesta näkee että tämä tulisi kestämään pitkään.

Vaimon ilme alkoi kuitenkin olla jo sellainen että kaikesta näki että kipu oli jo muuttunut nautinnoksi sillä hymy oli jälleen huulilla ja silmät kiinni Marin hakiessa oikeaa kulmaa jotta kyrvät tuntuisivat mahdollisimman hyvin ja suurina ja kun ne vuoro tahtia soutivat vaimoni sisällä aivan pohjia myöten.

Otin sviitin avaimen ja avasin oven varovasti ja hiivin sisään missä oli aivan törkeä nussimisen kiimainen haju.

Vaimoa naidaan mustan naisen pillu -

Minä hermostuin entisestään, vaimollani on kyllä yleensäkin siistitty pillu, mutta nyt hän oli polttareihin valmistuessaan ajellut tarkkaan kaikki pois. Hän tarttui toisella kädellään vaimoani lanteista ja toisella ohjasi kyrpäänsä ja alkoi työntyä sisään. Ami on jo muutamaa sentti vaille kun huomaan että taisi vaimoni saada pohja kosketuksen kun pomppaa hieman eteenpäinAmi ottaa lanteista tukevan otteen ja aloittaa pitkän hitaan jyystön ja kolmos kamera joka kuvaa kohti vaimoni kasvoja näyttää kuvaa josta voi päätellä että ollaan siinä pisteessä että on aivan sama mitä tapahtuu niin panoa tuskin keskeytettäisiin niin nautinnollinen on ilme ja silmät kiinni huulet raollaan ja kieli välillä lipaisee huulia ja vaimoni puristelee omia rintojaan toisen käden hieroessa klitoristaan. Ei vaikka ois isompaa tai taitavampaa, mitä vaan tarjolla. Minä osaan monta jujua jota valkoinen mies sex kuvat sexi treffi osata. Me ollaan tyytyväisiä vaimon hankkimaan opettajaan Menimme huoneeseen ja vaimo läksytti minua humalastani sanoen ettemme voi mennä sitä sviittiä katsomaan kun olin tuossa kunnossa. Jälkeenpäin tuli vaan ilmi kun sex tallinn outcall girls kertoi mulle, että oli kuulemma suu niin täynnä mustaa mulkkua että oli leukoihin sattunu. Pukki sai turpaan kunnolla ja vaimo aneli etten jättäisi, mut jätin sitten kuitenkin kun en vaan yksinkertaisesti voinut katsella häntä enään. Neekeri panee huoralle kurkkuun. Uusi kulli sujahti suuren kyrvän levittämään pilluun helposti.

Se opettaa varmasti sullekkin monta hyvää kikkaa. Me ollaan tyytyväisiä vaimon hankkimaan opettajaan Meillä kävi samantapainen juttu, kutsuin yhden projektin mukana ulkomaisia opiskelijoita meille mökille, siinä oli pari mustaa miestä, piti kuuleman järjestää pojille jotain viikonloppu-ohjelmaa opettajan ominaisuudessa.

Hommassa kävi niin, että ilta istuttiin mökin terassilla ja lipiteltiin siideriä, vaimo grillaili kaikenlaista pientä ja illalla sitten lämmiteltiin sauna. Loppu yöstä vaimo antoi molemmille pojille, oli niin humalassa, tai vain kiimassa en tiedä Pojat polki sitä vuoronperään, ainakin puolikymmentä kertaa, kun toinen oli pukilla niin toinen otti minun kanssa siideriä terassilla Ei ne yhtä aikaa olleet hommissa.

Myöhemmin vaimo syytti minua, että olin muka juottanut sille liikaa siideriä, paskanmarjat se olisi varmaan antanut selvinpäinkin. Toisaalta, ei se silloin illalla haitannut, katselin ikkunasta välillä ja kävinhän minä itsekkin pukilla pari kertaa. Ei se muuta kui kiimassa ynisi, kun joku nousi pukille, ei mitään väliä kuka Meilläkin panivat porukalla vaimoa siinä tuvan lattialla irtopatjan päällä.

Vaimo pyyteli anteeksi ja välistä lisää vuorotellen. Itsekkin pani ettei tulis kenellekkään mieleen etten pitäisi Tapahtui varmaan parikymmentä vuotta sitten.

Silloin kun miehetkin saivat olla synnytyksessä mukana. Vaimo siis synnyttämässä Kätilöopistolla ja mies mukana. Kerrottiin että kun sieltä tulikin mulattilapsi niin mies poistui paikalta vähin äänin. Kyllä se niin on että jos on tunteet mukana oman miehen kanssa, ei vieras kelpaa. Ei vaikka ois isompaa tai taitavampaa, mitä vaan tarjolla.

Rakkaus tekee seksistäkin ihan eri tasoista. Suomi-neidoista löytyy edelleen myös uskollisia ja omaa miestään kunnioittavia ja rakastavia naisia.

Jos joku petti, ei hän ollut arvoisesi nainen. Kaikki naiset eivät ajattele että "naisen oikeus on hiukan irrotella" ja sillä korvataan oman miehen puutteita. Mutta onhan miehissäkin moneen junaan! Onnea tulevaisuuden ihmissuhteisiin teille petetyille! On tärkeää löytää kumppani jonka kanssa on samanlaiset elämänarvot. Oikea orginal suomalainen mies voi olla jo uhanlainen laji, joka diggaa suomalaista orginal naista joita on aika vähän.

Minun vastaveto oli että aloin itse käydä vieraissa. Lutkat on erikseen Jos olette nainneet lutkan niin turha täällä inistä. Suomalainen tosinainen ei mustille persettänsä jaa. Jotain rajaa, miksi alentaisin panettamalla itseäni "jambolla" kun kotona on ehta suomalainen tosimies.

Kyllä nämä mustien miesten naiset on poikkeuksetta suttuisia ja mielenterveysongelmista kärsiviä lähiövalaita. Ei niitä valkoinen mies huolisikaan. Tuon käsityksen olen itsekin saanut.

Lähiövalas - mainio nimi. Sitten likkaporukassa vertailevat, juovat Huttusta ja ovat innoissaan Olen pannut mustia naisia, en nauttinut. Tavallaan, seurustelin nykyisen vaimoni kanssa aikoinaan. Kerroimme kännissä seksijuttuja toisillemme. Mitä erikoisempi sitä parempi. Sanoi haluavansa naida mustien miesten kanssa ilman ehkäisyä. Riski raskaudesta kiihottaisi häntä. Sanoin haluavani nähdä sen.

Sovimme siinä samalla että hän lopettaa pillereiden syönnin. Hankkiin musta kumppanin joka hyväksyy minun läsnä olon. Lepäsimme sylikkäin puhumatta mitään. Lopulta hän nousi sanoen olevansa tosissaan. Seurasin perässä sanon olevani myös tosissani.

Te pienimunat teitä ei huoli kukaan äitin pojat. Taitava Valentina imee neekerin kyrpää. Valkoinen tyttö Angie ja isokullinen neekeri. Blondi lutka imee neekerin munaa. Pornoteini Giselle Leon ja neekeri. Valkoinen tyttö ratsastaa neekerin munan päällä. Mia Monroe haluaa mustan miehen munaa. Valkoinen huora Ava Addams imee kadulla neekerin kyrpää.

Musta tyttö ja hänen valkoinen veli-puoli. Valkoinen lutka ja musta asiakas. Isotissinen valkoinen huora ja neekeri. Tiukka Elsa Jean ja onnekas neekeri. Kerroin siis ongelmasta meillä kotona ja myös mitä oikeastaan halusin. Tony oli oikeastaan heti mukana ja lupasi että sopii ja vaimoni kuvan nähtyään oli hän heti myyty.

Oli perjantai kun ajelimme vaimon kanssa kohti Helsinkiä ja sitä hotellia mistä olin huoneet varannut. Kirjauduimme ja purimme tavarat , menimme hotellin ravintolaan syömään ja otimme muutaman paukunkin siinä odottaessa lisäksi ruuan kanssa sitten pullon viiniä. Yllättäen Tony kävelee pöytäämme ja tervehdin kuin vanhaa tuttua jolloin huomaan että vaimoni on hieman ihmeissään , mutta en anna häiritä vaan pyydän Tonyn samaan pöytään kanssamme samalla vaimolleni selviää että olemme työympyröiden kautta vanhoja tuttuja.

Tony on noin satakiloinen kohtuu harteikas salilla käyvä pitkä kahvin ruskea neekeri joka puhuu hieman suomea ja ymmärtää enemmänkin. Käyn tiskiltä noutamassa paukun kun huomaan että Tony oli saanut vaimoni kuuntelemaan juttujaan kovinkin tarkasti , vaimoni ei tiedä että itselleni ostamat neljä paukkua olivatkin pommakkia , ja vaimolle olen tuonut aina siiderin tai paukkuja ,Tony otti vain limun.

Tony näkyi jo laittaneen kätensä tuttavallisesti vaimoni kädellä mutta toinen oli pöydän alla ilmeisesti vaimoni reidellä samalla kun hän tuijotteli vaimoani suoraan silmiin jutellessaan.

Aloin siinä muutaman kierroksen jälkeen näyttelemään hieman humalaista tehden lähtöä huoneeseen. Meillä oli normi huone mutta Tony oli sviitti missä oli myös sauna ,hän pyysikin meitä käymään siellä hetken päästä katsomassa tiloja.

Menimme huoneeseen ja vaimo läksytti minua humalastani sanoen ettemme voi mennä sitä sviittiä katsomaan kun olin tuossa kunnossa. Menin pitkälleni sänkyyn ja hetken kuluttua olin sammuvinani siihen. Tunsin kuinka vaimo ravistelee ja kuuluu mutisevan kirosanoja poistuen , olin ottanut Tonyn numeron valmiiksi ja kirjoittanut tekstarin että ”soita” ja painoin että lähetä..

Meni pari minuuttia ja ja huoneen puhelin pirisi ja vaimoni vastaa ja kuuluu selittävän tilannetta , ja koittavan selittää ettei voi mutta soittaja ei hellitä ja vaimoni kuuluu sitten sanovan että jos sitten tulee nopeasti vilkaisemaan. Huomaan peilin kautta kuinka hiukset kammataan ja hieman parfyymiä lisätään , tullaan ravistelemaan minua ja mutta sitten kuuluu toteamus että hyvä. Ovi kollahtaa ja hetken päästä piippaa puhelin. Hyppään sängystä , kaivan salkusta tarvikkeet ja kytken virtaliitimen seinään.

Muutaman sekunnin päästä ruutuun ilmestyy kuva Tonyn sviitistä ja näen kuinka Tony sekoittaa juomat ja vaimoni istuu sohvalla samalla jutellen hieman aran oloisena mutta uteliaana. Yllättäin Tony kysyy vaimoltani että tunnetko monia tummia miehiä johon vaimo sanoo varovasti että yhden tietää töistään muttei tunne. Tony istahtaa aivan kiinni vaimooni ja kehuu vaimoni ulkomuotoa sanoen että pitää juuri tuollaisesta kypsästä jolla on muodot juuri oikeassa paikoissa , vaimoni onkin tosi näyttävä ja 77 kiloa isoilla mutta tosi kiinteillä rinnoilla varustettu ja mustat pitkät paksut hiukset ja kun ei ole 42 ikävuotensa aikana lapsiakaan tehnyt niin on upeassa kuosissa.

Vaimo onkin selvästi otettu ja Tony lisää höyryä kysymällä ettei noin komeat pystyt rinnat voi olla aidot , ja vaimo tietty alkaa puolustelemaan että varmasti on, ei voi olla Tony höystää englanniksi ja sanoo että hän haluaa nyt kyllä koittaa ja laskee kätensä vaimon rinnoille puristaen kevyesti vaimon hieman väistäessä mutta Tonyn kädet seuraavat ja alkavat puristelemaan hieman taakse nojaavan vaimon rintoja samalla huokaillen ettei tämmösiä voi olla ja että hän haluaa todellakin nähdä ne ja samalla kun toinen käsi hieroo toista rintaa toinen vaivihkaa jo avaa jo paidan nappeja ja hetkessä toinen rinnoista onkin pullautettu ulos liiveistä ja Tonyn huulet ottavan nännin väliinsä.

Kieli alkaa kiertää nännipihaa samalla kun paita on jo alas asti napitettu auki ja rintsikat valautettu rintojen alapuolelle vaimon nojatessa jo sohvan selkänojaan silmät suljettuna huulet raollaan Tony kehuessa kuinka upeat rinnat vaimollani on ja niin kiinteätkin samalla siirtyen suutelemaan huulia käsien vaeltaessa vaimoni vartalolla aukoen hameen vetoketjua joka onkin mallia helppo ja nopea sillä se aukaisee koko hameen yhden sivun alle kahdessa sekunnissa.

Siinä vaimoni makaa vain pienet valkoiset pöksyt jalassa kun lapiomainen suuri käsi sukkeltaa vaimon haaruihin liukuen hieman ylös pujahtaen housujen vyötärönauhan sisään siitä uudelleen haaruihin ilman minkäänlaista vastustelua. Kameran suuntaus oli tarkkaan mietitty kahden muun kameran lisäksi ne tallentavat koko ajan kolmesta suunnasta ja kuvat ja äänet kertoivat kuinka suuret mustat sormet hierovat vaimoni klitorista osan sormista sukeltaessa selkeästi litisevään pilluun vaimon suusta kuuluvan ininän säestyksellä kun hänen salainen haavensa alkoi toteutua äkistään ilman suurempaa ennakko varoitusta.

Vaimoni vaatteet olivat nyt jo kokonaan kadonneet ja Tonyn housut olivat juuri painumassa kohti nilkkoja samalla kun pää teki rytmikästä liikettä vaimoni Marin jalkovälissä jonka kädet haroivat Tonyn päätä välillä työtäen ,välillä vetäen silmien ollessa kiinni.

: Vaimoa naidaan mustan naisen pillu

AISTIEN TALO PUERTO DE LA CRUZ ESCORT Sexwork net girls fin nuru massage site
Seksiä tallinnassa naiset etsivät miehiä Nainen nousi kyrvältä ja asettui selälleen lattialle. Minua suututti, kun hän ei tehnyt mitään kieltääkseen miestä. Ehkä vaimonkin samalla jos ei kadu. Samalla toisen miehen sormi tunnusteli aukkoa ja levitti sitä hiljalleen. Huoneeni ovi avautuu ja äitini astuu sisään.
Www iskuri net escorts in oulu Porno vidot porno fantasiat
Tanssikrouvi porno linkit Iskutreffit teiniäiti sarita video
MANSEN SEX SHOP SLOVAKIA ESCORT 700
vaimoa naidaan mustan naisen pillu

0 thoughts on “Vaimoa naidaan mustan naisen pillu”

    -->

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *